Puheenjohtajan palsta

12.01.2022 /

Miksi palkansaajan on syytä äänestää aluevaaleissa?

Minulta on viime aikoina usein kysytty, miksi palkansaajan kannattaisi äänestää tulevissa aluevaaleissa. Syitä äänestää on paljon, mutta nostan tässä esiin muutaman erittäin painavan perusteen. Olen erittäin huolissani julkisten terveyspalveluiden tulevaisuudesta. Tulevat aluevaltuustot päättävät muun muassa siitä, minkä verran palveluita jatkossa tuotetaan julkisella puolella ja minkä verran yksityisellä.

Samoin valtuustot päättävät siitä, missä palveluita tuotetaan.

Palkansaajalle julkinen terveydenhoito on ollut aina se ensisijainen palvelu, kun apua on tarvittu. Rikkaat eivät ole julkista puolta tähänkään asti käyttäneet, eivätkä käytä jatkossakaan. Julkisesti tuotettujen palveluiden alasajo tarkoittaa suoraa tulonsiirtoa yksityiselle sektorille.

Perinteisesti kaikissa vaaleissa oikeisto on aina saanut väkensä liikkeelle. Näin tulee todennäköisesti käymään myös nyt. Mitäs jo tällä kertaa myös meidän väkemme näyttää kantansa siihen, miten ja minkälaisia palveluita yhteisillä varoillamme tuotetaan? Mitä aktiivisemmin me työntekijät äänestämme myös aluevaaleissa, sen paremmin meidän palvelutarpeemme otetaan huomioon hyvinvointialueen päätöksenteossa.

Kannatan myös seitsemän päivän hoitotakuuta. Tämä tarkoittaa, että tuossa ajassa pitää päästä jatkossa kiireettömään hoitoon. Tällä hetkellä tuo ei valitettavasti toteudu läheskään kaikkialla Suomessa.

Tämä hoitotakuun merkitys korostuu myös siinä, että väestö Suomessa ikääntyy ja palveluiden tarve tulee kasvamaan entisestään. Lisäksi tarvitsemme jatkossa sujuvat ja saumattomat hoitoketjut. Näistäkin asioista tulevat aluevaltuustot päättävät. Laadukkaat ja yhdenvertaiset palvelut kuuluvat myös tavalliselle ihmiselle, ei ainoastaan rikkaille.

Käytä siis ääntäsi 23.1.2022 tai ennakkoäänestyksessä 12-18.1.2022.

Rauno Lehtinen Puheenjohtaja

Palaa takaisin